
Tilannekatsaus
Tilannekatsaus
Edellisestä tilannekatsauksesta täällä sivuillamme onkin jo aikaa. On siis korkea aika hetki pohtia missä mennään ja mitä tapahtuu seuraavaksi.
Paljon olemme harjoitelleet viime viikkoina. Ollaan järjestetty jo kahtena peräkkäisenä torstaina treenit erikseen sekä Yellow että Red peliryhmillemme. Oikein onnistuneet treenit. Lapset ja valkut ovat päässeet omissa ryhmissään hiomaan taitojaan sekä pelillisiä asioita rauhassa. Vielä ensi viikon torstaina harjoitellaan samalla tavalla, katsotaan kantaako hedelmää tulevissa koitoksissamme.
LoSB Yellow on pelannut viimeisen kuukauden aikana kahdet turnauspelit. Kauniaisissa kävimme ottamassa kunnolla käkättimeen mutta sitten Ruskeasuolla kävimmekin ryöstöretkellä. Kaadoimme todella hienon taistelun tuloksena Grankulla Ifk: n 7-5 ja kauden eka voitto Yellow: lle oli tosiasia! Aivan mieletöntä! Lapset jaksavat vieläkin hymyille tuon tuloksena. Jälkimmäinen peli Hyvinkäätä vastaan meni jälleen hutipeliksi, mutta ei anneta sen harmittaa enää. Katsotaan eteenpäin.
LoSB Red otteli lokakuun lopussa Masalassa Kirkkonummella Oilers Tigersia sekä SB-Pro: ta vastaan. Molemmista todella vakuuttavat voitot ja matkasimme hetken aikaa jopa ihan lohkokärjessä. Kunnes pyhäinpäivää edeltävänä lauantaina käväsimme Nurmijärvellä vierailulla ja tukkaan tuli kahdessa pelissä. Tiukat tappiot Kirkkonummen Rangersille sekä M-Team Bluelle johdatti Redin alkulohkon sijalle 3 (viiden joukkueen lohkossa). Alkulohko tulee päätökseensä tulevana sunnuntaina 27.11.2022 Espoossa Esport Areenalla. Vastassa sijoilla 4 & 5 olevat Oilers Tigers sekä SB-Pro. Edelliset kohtaamiset päättyivät meille, katsotaan miten nyt käy. Lohkovoitto on jo karannut meiltä ja niin emme siis voi jatkolohkoissa nousta kilpasarjaan. Mutta sen sijaan tuleva jatkolohkomme määräytyy sijoituksemme mukaan. Lohko kakkonen sekä kaksi parasta kolmosta (neljästä lohkosta) jatkavat ylimpään haastajajatkosarjaan kun sen sijaan lohkojen 4. ja 5. sekä kaksi huonointa lohkokolmosta keskimmäiseen haastajajatkosarjaan. Meillä nyt 6 pistettä, kun kolmen muun lohkon lohkokolmosilla pisteitä tällä hetkellä 4, 6 ja 8. Oman lohkomme toinen sija on kolmen pisteen päässä, joten ei sekään mahdottomuus ole. Isolla tsempillä siis sunnuntaina Espooseen! Pelit kello 11 & 13.
Yellow: n alkulohko päättyy viikonloppuna kun Yellow: n seuraavat peli pelataan tulevana sunnuntaina 27.11.2022 Kirkkonummen Masalassa ja vastassa M Team Red ja Indians Yellow. Isot seurat yrittävät nipistää meiltä pisteitä, mutta mepä ei aiota antaa niitä heille. Lähdetään hyvän taisteluilmeen ja joukkuehengen voimin kamppailemaan otteluiden voitoista! Hieno sunnuntai-ilta tulossa, pelit kello 16 ja 19. Olemme tällä hetkellä alkulohkon jumbosijalla kolmella pisteellä ja Indians Yellow sijan ylempänä vain kahden pisteen päässä. Katsotaan miten käy. Tuleviin jatkolohkoihimme otteluilla ei ole merkitystä, kausi jatkuu LoSB Yellown osalta alimmassa haastajajatkosarjassa.
Ei unohdeta myöskään meidän P13 jengin kanssa pelattuja pelejä vuotta vanhempien sarjassa yhteisjoukkueellamme. Siellä ollaan pelattu neljä peliä yhteensä viimeisen kuukauden aikana. Tasapeli EräViikinkien kanssa ja voitot Hawks Black, ASKU sekä Hawks : sta. Viimeinen alkulohkon peli pelattiin Tennarissa viime viikonloppuna nimenomaan Hawks: ia vastaan. Ottelussa oli panoksena lohkovoitto, kun lohkon ykkönen (ME) ja kakkonen kohtasivat Tennarin illassa. Ja niinhän siinä kävi, että Lohjan Salibandy vei "lohkofinaalin" ja yhteispeliryhmämme matka jatkuu ylempään haastajajatkosarjaan. Pelit jatkuvat mitä todennäköisemmin joulukuussa, aikataulu vahvistamatta.
Yllä lohkotilanteemme molemmissa lohkoissamme. Kuvat toimivat linkkinä liiton sivuille.
Kaikki mukaan sunnuntaina kannustamaan lapsiamme parhaaseensa.
Tulevista viikoista ja tapahtumista. Torstaina 1.12.2022 treenataan vielä kerran erikseen, ensin Yellow kello 17 ja perään klo 18 Red. Seuraavana päivänä 2.12.2022 illalla Kisakalliossa Lohjan Salibandyn sääntömääräinen vuosikokous kello 17:30 alkaen. Tilaisuus on vapaa kaikille. Tervetuloa paikalle!
Seuran valokuvaus järjestetään heti seuraavalla viikolla, torstaina 8.12.2022 todennäköisesti Tennarissa. Otetaan meistä hienot ja oikein edustavat kuvat. Toivottavasti kaikki pelaajat pääsevät paikalle.
Sitten jälleen hienoja sponsoriuutisia! Olemme jälleen saaneet joukkoomme hienon paikallisen tukijan. Lohjan Metallipaja Oy on päättänyt hypätä kelkkaan ja tukea joukkuettamme! Iso kiitos heille. Kaikki tukijamme ovat niin tärkeitä. Tätä varten tulemme keräämään lähiaikoina kaikkien pelaajiemme shortsit ja painatamme yrityksen logon näihin. Alla yrityksen logo. (käykäähän kurkkaamassa heidän sivujaan, kuva toimii linkkinä)